maanantai 15. elokuuta 2011

Austin




Perille Austiniin saavuttiin joskus yön pikkutunneilla, joten paikallinen nukkumatti ripotteli unihiekkaa pitkänmatkalaisten silmille välittömästi veistoksellisten vartaloiden osuttua satiiniin. Hyvää yötä sanoi mummu, kun silmä puhkes!

Ensimmäinen varsinainen kauppa jossa poikettiin oli Waterloo-musiikkikauppa, joka oli vähintäänkin ennakko-odotusten arvoinen. Kauppa on kuulemma ihan maailman mittakaavassakin kovassa huudossa. Matkaan lähti tuliaisia ja muita hyödykkeitä ihan kiitettävästi.

Seuraavaksi poikettiin 20 mailin päässä sijaitsevassa Premium Outletissa. Kyseinen ostoskeskus koostui useista ostoskaduista, jossa oli edustettuna kaikki mahdolliset merkit aina Adidaksesta Burberryyn. Ja kaikki tietysti outlet-hintaan!

Ja ei siitä sitten sen enempää, päätelkää itse.

Illalla käytiin vaihteeks syömässä purilaisia ja sokerivettä. Tarkoitus oli mennä nykäseen ribsit Texasin tyylin, mutta kaikki oli kiinni, joten suunnitelma päätettiin toteuttaa seuraavana päivänä.  

Toinen päivä

Toinen päivä lähti käyntiin aamupalalla, jonka jälkeen pataljoona seurasi Jannen esimerkkiä ja siirtyi uima-altaalle. Juusolla oli joku raportti räpsäytettävänä, joten hän liittyi hiukan myöhemmin seuraan. Siinä otettiin myös Skype-puhelua Suomeen ja vaihdeltiin kuulumisia tyttöjen kanssa ja näytettiin urhojen naamoja altaalta.

Navigator käynnistettiin suihkujen jälkeen ja päätettiin käydä vielä nopeasti Waterloossa. Kaikilla jäi vähän jotain hampaankoloon ekasta käynnistä, mutta jo toisella kertaa saatiin koko putiikki tyhjäksi. Good times!

Ensimmäinen varsinainen nähtävyys oli Texas Capitol Building. Ulkona napattiin kuvat pihassa olevista patsaista sekä tietenkin rakennuksesta. Sisälle mentäessä oli perinteiset röntgenkuvaukset ja metallinpaljastimet edessä ja niiden avulla jälleen kerran meiltä vietiin aseet ja panosvyöt, piru vie.
 
Enempää nähtävyyksiä ei Austinin retkeen mahtunut, mutta lahjapuodin kautta piti vielä käydä pyörähtään. Juuso meni ja osti Amerikan itsenäisyysjulistuksen tauluna. Kerrassaan kova kaveri.

Ohjelmistossa seuraavaksi oli kauan odotettu ribsien popsiminen. Paikka oli nimeltään County Line ja tarjosi viimeisen päälle autenttiset safkat. Vai mitä sanotte?!

Juuso otti löysät pois ja veti isoimman ribsiannoksen mitä Teksasin yhdestä kuuluisimmista liharavintolasta löytyi (!) Samalla Juuso kirjoitti nimensä historiankirjoihin ja sai nostaa kunnialihan kattoon!

Lopuksi otettiin vielä nopea käynti Outletissa, kun kerran oli matkan varrella pois lähdettäessä. Heh.

Kiitos Teksas, kiitos Super8, kiitos mahanpurut.

Palataan asiaan Phoenixissä!

Death metal pizzaa
Putiikkia
Vaatetta, vaatetta
Premium Outlet - Kasper
"Voikko kattoo mulle paljon kello on?"
Janne heittää varjon
Texas Capitol Building
Sali
Juge`s ribs
Winner takes it all!
Matkalla kohti Phoenixia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti