sunnuntai 7. elokuuta 2011

Soho & Times Square

Boys in Soho
Eilinen aamu käynnistyi hiukan kankeesti, joka johtui ehkä illan paikallisen pubin menovedestä. Oli muuten hauska käydä vähän haistelemassa paikallista pubikulttuuria. Odotuksien mukaisesti pubissa katsottiin baseballia TV:stä ja biljardia pelas pari skrodempaa kaveria. Janne tutustui tulikepin äärellä johonkin vanhempaa alamaailman Frank Pappaan, joka joutui jättäytymään pois kuvioista, koska ei ollut toimittanut sitä hassua tupakkaa jollekulle.

Streets of Soho
Täytyy muuten todeta, että New York on todella turvallinen paikka kulkea ja matkustaa. Ihmiset käsittelee rahaa ihan kadulla ja mitään yllättävää ei oikeestaan tapahdu. Kuulin tällasen väitteen, että NY olis maailman turvallisin suurkaupunki 9/11:n tapahtumien jälkeen. Toki alueet, kuten Bronx ja Harlem on kuulemma vähän eri asia, mutta sinne turistit nyt ei muutenkaan juuri visiteeraa.

Heat of the Times Square
Kahden maissa saatiin sitten väsyneet ritarit liikenteeseen ja nokka laitettiin kohti Sohoa. Metrolla suoraan pelimestoille ja ekana haettiin pleksit katu-uskottavuuden nimissä. Sitten se alkoi taas... paitoja, farkkuja, kenkiä, huppareita, sukkia, aurinkolaseja, smoothie, kelloja... Niistä on pienet pojat tehty!

Smurffit!
Soho ja sen lähialueet otettiin jalkaisin haltuun ja alue tulikin yllättävän tutuksia. Tuli itseasiassa melko vähän kuvattua Sohon katuja vaikka todella nättiä aluetta olikin. Sitä turtuu yllättävän nopeasti isohin ja hienoihin rakennuksiin, koska niitä on kaikkialla.

Soon mainos
Sohosta otettiin metro Times Squarelle ja päätettiin mennä poikain kanssa katsastamaan leffateatteri! Puitteet oli kyllä todella prameat ja kaikki oli yllättäen älyttömästi suurempaa. Mainitsemisen arvoinen juttu oli muun muassa se, että teatterin penkeistä löytyi jousitus, MMMmmmm. Hampurilaisateriankin olis voinut ottaan saliin mukaan, jos olis maistunut. Tyydyin jäätelöön. Rainan nimi oli Horrible Bosses, josta oli kovat ennakko-odotukset, jotka täytyi heittämällä. Tuli hirnuttua kyllä koko 13 dollarin edestä. Suosittelemme!

Stand-upia leffan jälkeen
Leffan jälkeen mentiin sitten katsomaan stand-upia! Tunnelma oli kyllä yhtä vuoristorataa, koska showhun kuului mm. runoräppäystä, räppikeikka (Hitman) ja tietenkin sitä stand-upia. Muutama hiukan vaisumpi esiintyminenkin nähtiin, mutta hyvät veti sitten sitäkin paremmin. Suomalaisuudestahan me saatiin kuulla sitten ihan täyslaidallinen. Koomikko innostui jopa imitoimaan suomalaisia hokemalla "Jaa" Schwarzenegger-aksentilla, hahhaa! Tiesi kuitenkin pääkaupungin. Muut koomikot ei tiennyt mitään Suomesta ja suostui toteamaan vain: "You`re russians to me".

Enemmänkin saa juoda!
Oli jälleen kerran ihan huikea päivä ja ilta! Ei täällä tekeminen ja nähtävä pääse loppumaan. Tulkaa tänne!

2 kommenttia:

  1. Aiaiai, huikeeta! Hyvin näyttää reissu lähteneen käyntiin. Äkkiä sinne Harlemiin vetään soul foodia! Mielettömän hyvää safkaa ja ihan on turvallista. :)

    VastaaPoista
  2. Moi Toni!

    Hyvin menee, mutta menköön. Nykissä oli kyllä hauskaa! Väittäisin, että siellä ehtii näkeen kaiken olennaisen viikossa, mutta viikonlopusta voi jäädä vähän nälkä.

    Harlemiin ei olis uskaltunut illalla edes meidän autolla.

    VastaaPoista